Maan hallitus on linjannut 12.3.2020 ohjeistusta COVID-19 viruksen (Korona) leviäimisen ehkäisemiseksi. Ohjeistus tulee ottaa vakavasti. Myös SDP on linjannut ohjeistuksen vaikutuksia puolueen toimintaan. Järjestöpäivät ja puoluevaltuusto peruttiin. SDP peruuttaa myös kaikki pienemmät yleisötilaisuudet pääsiäisen yli ja järjestää vain välttämättömät sääntömääräiset kokoukset.
Kaakkois-Suomen piiri noudattaa myös puolueen linjaa ja peruu kaikki yleisötilaisuudet sekä kokoukset tällä tietoa pääsiäiseen asti. Peruutus koskee myös torstaille 19.3. suunniteltua ylimääräistä piirikokousta. Kevätpiirikokous pidetään tällä tietoa aikataulun mukaisesti 25.4. ja puoluekokousedustajat vahvistetaan kevätpiirikokouksessa, jonka jälkeen pidetään puoluekokousedustajien järjestäytymiskokous. Mikäli ohjeistukset tulevien viikkojen aikana muuttuvat, toimimme tietenkin sen mukaisesti.
Puolueosastoja ohjeistetaan myös toimimaan puolueen ohjeen mukaisesti ja pidättäytymään sellaisten tapahtumien ja kokousten järjestämisestä, jotka eivät ole välttämättömiä. Viruksen leviämisen ehkäisyksi vaikuttava toimi on välttää lähikontakteja.
Tätä ohjeistusta noudatetaan nyt pääsiäisen yli ja pidemmälle menevien tapahtumien tilannetta arvioidaan myöhemmin viranomaisten ohjeita kuullen ja noudattaen.
Jaa tämä artikkeli