Piirin kunnallisvaalikampanjan avaus 7. heinäkuuta Sulkavalla

Ajankohtaista

SDP Etelä-Savo ry:n kunnallisvaalikampanjan avaus tapahtuu LA 7.7.2012 Sulkavalla. Avauksemme ei ole perinteinen!

Osallistumme joukkueellamme komeasti ja näyttävästi SDP:n lippu liehuen Sulkavan soudun avoimeen luokkaan.

Sulkavan soudut on valikoituneet meidän vaalikampanjan avajaisiksi, koska soutaminen vaatii yhteishenkeä, sitkeyttä, tasapainoa, sulavaa liikettä ja oikeaa rytmiä. Kaikkia näitä tarvitsemme myös kunnallisvaaleissa ja kunnallispolitiikassa. Sulkavan soudut sopivat myös sen vuoksi meille Etelä-Savon sosialidemokraateille, että soutaminen on perisuomalainen tapa liikkua meidän vesistöisessä maakunnassa.

Lähtö LA 7.7. klo 9.00. Kirkkoveneiden lauantain avoimessa soudussa soudetaan n. 70 km yhteen menoon reittiä Sulkavan kirkonkylä (soutustadion) – Hakovirta – Kietävälän Varviranta – Sulkavan kirkonkylä (soutustadion). Viisi parasta joukkuetta palkitaan.

Joukkueemme muodostuu eri puolilla Etelä-Savoa vaikuttavista sos.dem. aktiiveista.

Tule kannustusjoukkojen kanssa kirittämään meidät voittoon! Rannalla kesäjäätelökampanja!
Sosialidemokraatit näkyy ja kuuluu!