Piirikokouksen kannanotto 23.4.

Ajankohtaista

Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry:n piirikokous Kangasniemellä 23.4.

Piirikokouksen kannanotto:

Säästöt ajavat lasten vanhemmat työuralta sivuraiteille

Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry:n piirikokous kantaa huolta pienten lasten vanhempien asemasta työmarkkinoilla. Hallitus ajaa päätöksillään lasten vanhempia urapolulta syrjään lisäämällä kannustinloukkuja ja suurimpina kärsijöinä ovat naiset ja lapset.

Porvarihallituksen ajamat varhaiskasvatuksen leikkaukset eriarvoistavat lasten oppimisen polkua päivähoitorajauksella ja ajavat vanhemmat, pääasiassa naiset, kotiin päivähoitomaksujen korotuksella. Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit haluavat muistuttaa, että kunnat voivat vielä käyttää omaa harkintaa maksujen korotuksissa ja päivähoidon rajaamisessa. Helpolla laskutoimituksella paljastuu se, että enemmän veroeuroja kunnalle kerryttää työssäkäyvä vanhempi lasten ollessa päivähoidossa kuin kotiin maksetut tuet ilman verokertymää.

Kaikki ei ole kaupan Kaakossakaan
Maan hallituksen omistajaohjauspolitiikalle ja yhtiöittämisvimmalle ei löydy Kaakkois-Suomen Sosialidemokraateista ymmärrystä. Alueemme työttömyysluvut ovat jo nyt huimia, eikä työpaikkoja synny porvarihallituksen politiikalla. On täysin käsittämätöntä, että samaan aikaan ajetaan työttömät palkattomaan työkokeiluun jopa 80 kilometrin työmatkalla ja suunnitellaan asiakasmaksujen keräämistä yhtiöihin siirrettävistä tieväylistä. Kaakossa olemattoman, ja hallituksen toimin edelleen kurjistuvan, julkisen liikenteen puitteissa työmatkaliikenne julkisilla on mahdotonta. Ei olisi ennen vaaleja uskonut, että Suomea nousee johtamaan Keskusta, jonka toimesta maakunnat saavat jatkuvasti raippaa leikkauksilla, joita keskustaministeri mm. valtionyhtiöiden kilpailuttamisella kaavailee. SDP on esittänyt kestäviä vaihtoehtoja niin hallituksen talousarvioon kuin viimeisimpänä omistajaohjauspolitiikkaan.

Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ovat tyrmistyneitä Sipilän hallituksen kyvyttömyyteen ja haluttomuuteen toimia Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampuksen säilyttämiseksi. Vetovoimaisen, kustannustehokkaan ja laadukkaan yliopistoyksikön lopettaminen tuottaa noin miljoonan säästöt yliopistolle ja aiheuttaa koko yhteiskunnalle yli 130 miljoonan euron kustannukset.

SDP on myös kunnissa toiminut estääkseen järjettömiä leikkauksia. Meillä on oikeudenmukaisempia vaihtoehtoja ja kuntavaaleissa lähdemme tavoittelemaan suurimman puolueen asemaa Kaakkois-Suomessa.