Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry:n piirihallitus täydensi torstaina ehdokaslistalla vielä avoinna olleen yhden ehdokaspaikan kevään eduskuntavaaleihin. Ehdolle asetettiin entinen kansanedustaja, nykyisin Sitran vanhempana neuvonantajana toimiva Jouni Backman Savonlinnasta.
Jouni Backman on toiminut SDP:n kansanedustajana vuosina 1987-2007 ja 2011-2015, joista hallintoministerinä 1995-1999 ja ympäristöministerinä 2002-2003 sekä eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuosina 2003-2007 ja 2011-2015.
– Olen hyvin tyytyväinen nyt lopullisesti täydentyneeseen ehdokaslistaamme. Se on erinomaisen kattava niin iän, sukupuolen, asuinpaikan kuin osaamisenkin osalta. Mukana on kaikista kolmesta maakunnastamme sekä vahvaa kokemusta, että uutta näkemyksellisyyttä. Hyvä ehdokaslista antaa erinomaisen pohjan vaalityölle, jonka tuloksena Suomen suuntaa saadaan muutettua oikeudenmukaisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi, toteaa Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry:n puheenjohtaja Teemu Hirvonen
SDP:n ehdokkaat Kaakkois-Suomen vaalipiirissä kevään 2019 eduskuntavaaleissa:
Backman Jouni (59), vanhempi asiantuntija, Savonlinna
Haapamäki Turo (38), ohjaaja, Taipalsaari
Huikko Kalle (65), yrittäjä, Imatra (Espoo)
Huupponen Erkki (61) veturinkuljettaja, Pieksämäki
Kiljunen Anneli (61), kansanedustaja, Lappeenranta
Kuisma Risto (71), oikeustieteen kandidaatti, Kouvola
Kymäläinen Suna (42), kansanedustaja, Ruokolahti
Lehtinen Eemeli (26), yhteiskuntatieteiden kandidaatti, Iitti
Malm Niina (36), pääluottamusmies, Imatra
Mikkonen Anna-Kristiina (34), pääsihteeri, Savonlinna
Paatero Sirpa (54), kansanedustaja, Kotka
Peltonen Nina (27), sosionomi, Hamina
Strengell Jarno (44), virastomestari, pääluottamusmies, Mikkeli
Taavitsainen Satu (42), kansanedustaja, Mikkeli
Virinsalo Kari (52), linja-auton kuljettaja, Lappeenranta
Virtanen Sami (45), sosiaaliohjaaja, Kotka
Werning Paula (42), sairaanhoitaja, Kouvola
Lisätietoja:
Sanna Koskenranta
toiminnanjohtaja
Kaakkois-Suomen Sosialidemokraatit ry
sanna.koskenranta@sdp.fi
p. 0400 570 555
Jaa tämä artikkeli